Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja



Tervetuloa KakkuMaahan! Keittiössä hääräilee 26-vuotias, neljän lapsen äiti oulun seudulta. Kakkujen ihmeelliseen maailmaan eksyin vajaa kaksi vuotta sitten, ja sille tielle jäin. :) Koulutukseltani olen puuseppä, mutta unelmana olisi joskus perustaa oma pieni leipomoalan yritys. 

26.12.2011 - 18:48

Tänään juhlittiin vanhimman poikani 5-vuotis synttäreitä. Tänä vuonna Eetu toivoi Super Mario kakkua, johon olisi halunnut myös Luigin ja Koopan, mutta äiskältä loppui aika kesken. Tällaisen kakun sain kuitenkin kasattua. :) Kakun sisälle laitoin persikkaa ja mansikkarahkaa, sekä toiseen väliin banaanisiivuja ja mansikkarahkaa. Päällinen on jälleen vaahtokarkinmakuista massaa ja koristeet osaksi sokerimassaa ja osaksi marsipaania. Lihansyöjäkasveihin laitoin lisäksi spagetit tueksi.

 

 

 

Super Mario lähempää :)

mari kirjoitti 03.01.2012 - 22:50
Hei, teet todella hienoja kakkuja :-) Törmäsimme blogiisi tyttäreni kanssa, kun etsimme hänen synttäreilleen Super Mario kakkua. Huomaan, että olet pohjoisessa, joten emme voi tilata kakkua sinulta :-( Tyttärelleni ei kelpaisi mikään muu kuin tämä kakku, vaikka yritin ehdotella muitakin..Oletko todella tehnyt nuo kaikki hahmot itse? Onko hyviä neuvoja miten pääsisin edes lähelle tuota sinun lopputulosta? Hyvää Uutta Vuotta toivottoman, Mari
KakkuMaa kirjoitti 05.01.2012 - 22:21
Kiitos ihanasta kommentista! :) Hahmot olen kaikki tehnyt käsin, (paitsi tuon tiilikuvion olen painanut muotilla), netistä vaan selailin kuvia joista sitten otin mallia. Neuvoja olen aika huono antamaan, googlella ja kokeilemalla kai sitä parhaiten onnistuu! :) Hyvää uutta vuotta myös teille, sekä tyttärellesi parhaimmat synttärionnittelut! :)
PilviPulla kirjoitti 09.01.2012 - 19:01
Aikas on upeaa jälkeä! Jostain syystä vasta nyt löysin tänne, täytyypä lisäillä sinut listoilleni, jos vain käy päinsä? Katselin aiempiakin luomuksiasi ja kyllä on kadehdittavan pikkutarkkaa työtä - meikäläisellä menisi varmaan vaan hermo :D
Minna kirjoitti 11.01.2012 - 15:26
Upeita kakkuja!
KakkuMaa kirjoitti 11.01.2012 - 16:20
Kiitos kommenteista! <3 Pilvipulla, saa toki lisätä! :)
Saara kirjoitti 26.01.2012 - 20:34
Vastavierailulla:) Aivan superhieno kakku! Mä oon ihan surkee tekeen mitään "ukkeleita" mistään massasta, niistä tulee aina jotain muodottomia möykkyjä:D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code