Kirjoittaja

Tervetuloa KakkuMaahan! Keittiössä hääräilee 26-vuotias, neljän lapsen äiti oulun seudulta. Kakkujen ihmeelliseen maailmaan eksyin vajaa kaksi vuotta sitten, ja sille tielle jäin. :) Koulutukseltani olen puuseppä, mutta unelmana olisi joskus perustaa oma pieni leipomoalan yritys.
|
30.04.2012 - 20:51
Vapun kunniaksi meillä herkuteltiin tänään tällaisella Barbie Princess kakulla. Neitokaisen helmojen alta löytyy kaksi kolmen munan vaaleaa kakkupohjaa tuoreilla mansikoilla ja mansikkamoussella täytettynä. Päällä vaahtokarkkimassa. Kostutus banaanilimpparilla.
Tämän kakun myötä haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa vappua! :)




06.04.2012 - 19:02
Minulta pyydettiin parin päivän varoitusajalla muumikakkua pienen pojan synttäreille. Kiire tuli, mutta tällaisen sain tehtyä. :) Päällinen on vaahtokarkinmakuista massaa, koristeet osaksi marsipaania ja osaksi vaahtokarkinmakuista massaa. Kukkasiin käytin lisäksi myös kullanvärisiä sokerihelmiä. Sisältä löytyy mansikkamoussea ja banaanisiivuja.





01.04.2012 - 17:29
Tällaisen kakun sai eräs pieni tyttö synttäripäivänään. Kakun välissä banaania ja persikkaa sekä vispikermaa. Päällä vaniljanmakuista kaulintamassaa ja reunoilla vispikerma.


24.02.2012 - 18:02
Nallepuh aiheista kakkua toivottiin, muuten sain vapaat kädet. :) Mielestäni tästä kakusta jäi puuttumaan jotain.. Tuon liukurinkin tein ja lisäsin ihan viime tipassa, koska kakku oli jotenkin alastoman näkönen. Vaan ei sekään tainnu paljon tilannetta korjata. :) Noh, toivotaan, että sankari kuitenki tykkäs!
Koristeet kakkuun tein jo aiemmin ja ne ovat suurimmaksi osin vaahtokarkinmakuista massaa, ainoastaan mustat osat tein Sallisen mustasta marsipaanista (kiva että sitäki saa nykyään kaupan hyllystä, tai siis ei täältä meijän tuppukylästä, mutta tuolta isommista kaupoista. ;) Eipähän tarvi aina netistä tilata!) Päällinen on myös jälleen kerran kaulintamassaa. Pinnalle ripottelin syötävää kimalletta sekä lumihiutaleisiin töpöttelin valkoista ja sinistä kimalletomuväriä. Lumipallot on irtokarkkihyllystä löytyneitä toffeepalloja. Kakun sisältä löytyy banaanisiivuja ja mansikkarahkaa.



31.12.2011 - 20:35
Rakas pikkuveljeni on ihan hillitön Turtles-fani, joten tottakai hänen täytyy saada syntymäpäivänä Turtles-kakku. :) Päällinen vaniljanmakuista kaulintamassaa ja sisällä persikkaa ja mansikkarahkaa. Koristeet ovat osaksi kaulintamassaa ja osaksi marsipaania. Aseiden sisällä on pätkät spagettia tukena. Pizzoihin levitin pastaväriä tomaattikastikkeeksi ja raastoin sokerimassasta "juustoa" päälle. :)



Donatello

Leonardo

Michelangelo

Meniköhän ne nyt oikein? :D Raphaelin on tainnu Silppuri napata, kun sitä ei tässä kakun päällä näy! ;)
26.12.2011 - 18:48
Tänään juhlittiin vanhimman poikani 5-vuotis synttäreitä. Tänä vuonna Eetu toivoi Super Mario kakkua, johon olisi halunnut myös Luigin ja Koopan, mutta äiskältä loppui aika kesken. Tällaisen kakun sain kuitenkin kasattua. :) Kakun sisälle laitoin persikkaa ja mansikkarahkaa, sekä toiseen väliin banaanisiivuja ja mansikkarahkaa. Päällinen on jälleen vaahtokarkinmakuista massaa ja koristeet osaksi sokerimassaa ja osaksi marsipaania. Lihansyöjäkasveihin laitoin lisäksi spagetit tueksi.



Super Mario lähempää :)

17.09.2011 - 19:10
Pääsihän tämä aiemmin tekemäni merenneitokin vihdoin kakkua koristamaan. :) Mieheni suku järjesti tänään sellaiset leikkimieliset "syyskisat," joten ajattelin että nyt olisi hyvä paikka kakulle. Pakkasessa oli sopivasti kaksi kaakaokakkupohjaa, jotka sitten sulatin ja toisen leikkasin hieman pienemmäksi. Kyllä täytyy sanoa, että tän urakan jälkeen oli selkä niin kipeänä, että itku meinas tulla.. Mutta onneksi on enää kolme viikkoa laskettuunaikaan, JAKSAA, JAKSAA! :D

Kakun täytteeksi laitoin tällä kertaa banaanisiivuja ja vadelmamoussen sekä suklaamoussen. Päällinen jälleen vaahtokarkinmakuista massaa ja hiekka keksinmurua sekä koristeet osaksi marsipaania ja osaksi sokerimassaa. Kerrosten väliin laitoin rasvaahylkivän pahvin sekä puiset tukikepit. (Vai miksi niitä nyt nimitetäänkään. :D ) Vaahtismassan pintaa yritin elävöittää marmorointi kuviolla, mutta eipä sitä taas näistä kuvista kovin erota. :(


05.09.2011 - 17:38
Serkkuni tytär täyttää huomenna kolme ja lupauduin tekemään hänelle Hellokitty aiheisen kakun. Kakkuun toivottiin täytteeksi mansikoita ja vaniljarahkaa sekä kuningatarrahkaa ja päällinen toivottiin vaahtismassasta, koska se on synttärisankarin herkkua. :)

Kaikki koristeet on tehty vaahtokarkinmakuisesta massasta sekä marsipaanista. Lisäksi käytin sokerihelmiä ja kimallejauheita. (Kultaa, pronssia ja valkoista.) Liljoihin käytin myös punaista tomuväriä ja maissinuudelia.


31.07.2011 - 10:13
Meidän pikku-mies täytti tässä muutama päivä sitten 2 vuotta ja eilen juhlittiin synttäreitä. Koska kaikki traktorit sun muut työkoneet on leikeissä aina mukana, ei ollu vaikeaa keksiä aihetta kakkuun. :D Kakusta tein matalan, jotta saisin siihen enemmän pinta-alaa, että saisin kaikki suunnittelemani koristeet mahtumaan kakun päälle.. Eihän ne siihen kuitenkaan sitte kaikki sopinu! :DD Kakussa on siis vain yksi täyteväli, johon laitoin mansikoita ja kuningatar-rahkaa.

Googlettamalla löysin tosi upeita kaivureita, esim. Kakkuhelmeltä ja Mansikkamäeltä, joista otin sitte mallia tähän omaani. :) Kaivuri on tehty sokerimassasta ja marsipaanista sekä parista spagetinpätkästä.

Lisäksi tein tällaisen kuorma-auton. Tämä on myös rakenneltu vaahtokarkinmakuisesta sokerimassasta ja marsipaanista. Sorakuormana on hopeanvärisiä sokerikiteitä. En saanut tätä sopimaan kakun päälle, mutta halusin saada sen kuitenkin samaan kuvaan kakun kanssa. ;)

Kakun päällinen on vaahtismassaa ja hiekka keksimurua. Sammakot tein marsipaanista ja muut koristeet vaahtismassasta.




30.07.2011 - 15:07
Naapurin pienelle 1-vuotiaalle meni tämmönen muumikakku, joka sisälsi mansikoita, vadelmamoussea sekä valkosuklaamoussea pätkispaloilla. Kuvat piirsin mustalla elintarviketussilla vaahtokarkinmakuiselle sokerimassalle ja väritin pastaväreillä. Ei oo kauheesti tullu harjoteltua tuota kakkukuvien maalaamista ja sen kyllä huomaa. En saanut maalausjäljestä ollenkaan tasaista, jotenkin tykkään enemmän tomuväreillä "maalaamisesta." :)

Arvatkaapa harmittiko, kun huomasin vasta siinä vaiheessa kun latailin näitä kuvia koneelle, että niiskuneidin otsatukka on jäänyt kokonaan ilman väriä.. :(

Ja tässä lähemmin nämä reunoja kiertävät hahmot. :)




01.07.2011 - 19:56
Sain tehdä pienen tytön 2-vuotis synttäreille kakun. Aiheeksi toivottiin muumeja, muuten sain vapaat kädet kakun suunnittelussa ja toteutuksessa. Tällaiseen lopputulokseen pääsin. :)

Kakun sisältä löytyy mansikoita ja vadelmamoussea. Päällisen tein vaahtokarkinmakuisesta massasta. Värjäsin massan epätasaisen siniseksi, jotta se muistuttaisi edes vähän enemmän vettä, mutta kuvissa värin epätasaisuus ei kyllä näköjään kovin hyvin erotu. :(

Hiekka on keksimurskaa ja muut koristeet on tehty marsipaanista, lukuunottamatta tuota vihreää heinää, joka on vaahtismassaa. Isommat simpukat ja meritähdet tein suklaamuotilla ja koristeet, jotka ovat kakun päällä, on tehty käsin.

Ja tässäpä vielä Niiskuneiti lähempää.

Sekä mun lemppari, Pikku-myy. :D

21.06.2011 - 17:45
Naapurin tyttären synttäreille pyydettiin teletappi-aiheista kakkua ja tässä lopputulos. Idean tähän löysin googlettamalla, mutta en nyt muista mistä blogista se oli peräisin. :( Tein kakusta vähän hempeämmän kun se kerran tytölle meni. :) Täytteeksi kakkuun toivottiin vadelmamoussea sekä mansikoita. Päällinen jälleen vaahtismassaa ja reunat vispiä.



13.05.2011 - 14:14
Tällainen kakku meni erään tuttavan kummilapselle synttärikakuksi. Koristeeksi
toivottiin petshop tyylistä koiraa.

Kakun täytteenä on mansikat, vadelmamousse, sekä valkosuklaanougatmousse. Päällinen
ruusunpunaisella värjättyä vaahtokarkkimassaa ja reunat vispikermaa. Koira on
tehty marsipaanista.




09.04.2011 - 13:14
Tällainen kakku meni naapurin tyttärelle synttärikakuksi.
Toiveena oli kakku, johon tulisi petshop hahmoja, sekä täytteeksi toivottiin
survotut mansikat+vadelmamousse ja valkosuklaamousse.

Päällisen tein kakkuun sokerimassasta. Sinistä sokerimassaa ei ollut kaapissa valmiina,
joten värjäsin lilan sokerimassan sitten siniseksi. :) Tämä sen takia, koska ajattelin, että lyön
kaksi kärpästä yhdellä iskulla, lilassa massassa kun oli päiväys parin kuukauden päästä.
Sepä sitte kostautuikin kun rupesin kaulittua massalevyä nosteleen kakun päälle.. Massa
halkeili tosi herkästi ja jouduinkin repeämiä sitte piilotteleen noiden koristeiden taakse. ;)
Ylemmän kakun alla on rasvaa hylkivä pahvi, niin valmiiksi päällystetty kakku oli helppo nostaa
alemman kakun päälle.

Hahmot ja simpukat tein marsipaanista ja "hiekka" on murskattua keksiä. Nuo simpukat
on tehty suklaamuotilla, laitoin muotin vaan hetkeksi pakkaseen, niin marsipaanin irrottaminen
oli hieman helpompaa. :)

06.04.2011 - 12:44
Jostain se on aloitettava.. :)
Olen kauan haaveillut omasta blogista ja tässä sitä nyt harjotellaan.
Viime viikolla tein pikkuveljen iloksi tällaisen viidakko-aiheisen kakun.
Kakun sisältä löytyi survottuja mansikoita ja kermavaahtoa, sekä muussattua banaania. Päällinen marsipaania ja hahmot vaahtismassaa.

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, uuden kameran hankinta on kyllä harkinnassa. ;)

|
|